lauantai 21. maaliskuuta 2015

Omenapuun leikkaus ja omepuun taivutus

Omenapuiden leikkkaus sekä huolto alkoi meidän puutarhassa viime viikonloppuna. Puutarhassamme on kaksi vanhempaa omenapuuta. Vanhempien puiden lajikkeista emme ole varma, mitä omenapuu-lakijetta ne edustavat. 


Nuorempi, kuvassa näkyvä on valkea kuulas omenapuu. Viime kesänä valkea kuulaan leikkaus jäi vähemmällä, joten tänä keväänä keskityimme tämän omenapuun leikkaukseen ensimmäiseksi. Myös siitä syystä, että meidän uudet pidemmät tikkaat eivät olleet vielä käytössä. Vanhoilla matalemmilla tikkailla (1,5 m) yltimme tämän puun leikkaamaan.Yllä olevassa kuvassa äitini edessä oleva oksa on suoraan kasvanut ylöspäin. Tämä oksa oli vahva ja hyvinvoiva. Se vain kasvoi väärään suuntaan, joten päätimme että tämä oksa olisi parasta taivuttaa uuteen muotoon.

Ystäväni oli viime keväänä virkannut pusseja, jotka kestivät pienen kiven painoa. Pidin niitä viime keväänä syreenin oksissa ja nyt ne saivat uuden paikan valkean kuulaan oksan painona. Lisäksi äitini, joka on kätevä käsistään lupasi virkata vastaavia minulle lisää. Näin omenapuiden, syreenien sekä tyrnien oksien taivutus sujuisi lempeästi kesän aikana. 
Kaikkia omenapuun oksia ei siis kannata leikata. Meillä ei myöskään ole mitään koulutusta tähän hommaan, vaan olen blogeista ja verkosta katsonut vinkkejä sekä kysellyt muilta siirtolapuutarhureilta apua omenapuiden leikkaukseen. Lisäksi työkaverini on suorittanut puutarhurin tutkinnon ja lupasi tutkailla vanhemman puun, joka on hiukan vaikeampi leikata.

Meidän omenapuiden leikkaus maksaisi keväisin n. 300-400 euroa, kun kerran kysyimme tarjouksen. Vaikka tuosta summasta saisi kotitalousvähennyksen, niin olemme päättäneet panostaa omiiin työkaluihin (tikkaat sekä erilaiset leikkaus välineet) ja hoitaa puiden leikkauksen sekä huollot itse. Siirtolapuutarhoissa on hyvin tarkat säännöst siitä, kuinka pitkiä mitkäkin puut saa olla ja joka kesä tehdään tarkastuskierros, jossa puutarhojen kunto tarkastetaan. Meillekin lappu rasahtanut muutaman kerran juuri puiden korkeudesta tai muodosta. 



Puutarhanhoito on kuitenkin osa siirtolapuutarha elämää ja ihanaa sellaista. Aurinko paistaa ja voi puuhailla ulkona raikkaiden ihmisten kanssa. Mikä sen parempaa?

P.S muista katsoa edellisestä kirjoituksesta kilpailu!


1 kommentti:

Anna kirjoitti...

Kiitos tästä! Hyvä lukea hieman infoa ennekuin alkaa itse leikkaamaan omenapuita. Meillä olisi nimittäin muutama leikattava. Uskon, että saa ammattilainen kuitenkin sen hoitaa, etten itse aiheuta niille vahinkoa.