perjantai 19. huhtikuuta 2013

PUUTARHURIN KOTONA

Olo on levoton. Kevät on myöhässä. Kukkien ja papujen idätys on  pahasti kesken. 

Suuria taimia ei voi edes siirtää vielä parvekkeelle, koska on liian kylmä. Toisiko tämä viikonloppu vihdoin sen kevään lämpimän aallon, että päästään etenemään tässä touhussa?

Siirtolapuutarhamökillä on vielä niin paljon lunta, että pensaiden ja puiden leikkaaminen on haastavaa. Sitä aurinkoa odotellessa muutamia makupaloja tämän siirtolapuutarhamökin omistajan kotoa. 

Puutarhurin koti on tietenkin täynnä puutarhalehtiä, puutarhaan liittyvää kirjallisuutta ja kukka-asetelmia. 

Perjantain illan viihdettä tarjoaa toki myös ihanat blogit, kuten uusin löytöni Finnskata, joka tarjoaa kaunista inspiraatiota arkeen. 




Myös puutarhurin lapsi tekee omat asetelmansa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

  KEVÄTMESSUT - MISSÄ KEVÄT?

Olin lauantaina äitini kanssa Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessuilla. Olin tosi onnekas, sillä sain työkaveriltani ilmaiseksi liput. Lähdimme aamulla aikaisin messuille äitini kanssa ja hyvä niin. Jo vähän jälkeen yhdeksän ulko-ovella oli pitkät jonot. Lipuillani pääsimme nopeasti eri jonosta ja sille jonottamatta. Sisällä kuitenkin odotti lisää jonoja! Alla olevassa kuvassa voi nähdä kun kello 9.55 aamulla ihmiset jonottavat kevätmessuille! 


Hento ja kerkkä jouluruusu osui silmään heti ensiksi messuilla!



 

Kävimme ylhäällä myös Sisusta -messuilla. Sielä oli paljon kaikkea ihanaa. Espan Enkelit -osastolta tuli ostettua näitä ranskalaisia tuoksupusseja, koska Pariisista toin vain yhden. Nämä ovat ihania tuomaan hyvää tuoksua tasaisesti esimerkiksi vaatekaapissa tai eteisessä!


Alla olevassa kuvassa Japanin ihmekukan juurakoita. Näitä "Mökin ihmekukka" nimityksen saaneita juurakoita tuli sitten ostettua 20 eurolla! Ostin vaaleanpunaisia, valkoisia ja violettejä. Odottavat viileässä, että jäät sulavat maasta ja pääsen ne istuttamaan. Toisaalta voi olla, että jos jää aikaan, niin esikasvatan ne parvekkeella kunhan säät lämpenevät.



Samalla osastolla oli tarjous: osta 30 eurolla, saat 50 euron edestä kukkia. Ja minä sitten ostin 10 eurolla Laukkoja ja sain niitä 30 euron edestä Japanin ihmekukkien lisäksi! Kaksi suurta kassillista siis vain 30 euroa. Laukkoja ostin eri korkuisia ja ne olivat tytöllleni, sillä haluan tehdä hänelle oman keiju-puutarhan kesällä!


  

Ja pitäähän siirtolapuutarhamökin omistajan olla myös muotitietoinen. Secret Garden -kaupan osastolla kävi kuhina, kun naiset kilvan sovittelivat ihania Garden Girl -puutarhavaatteita. Kuvassa mallinuken päällä oleva puutarhaessu lähti myös minun mukaani! Voi olla, että pitää vielä kevään mittaan pistäytyä Secret Garden -putiikissa ihanassa Ruukin maisemissa tai heidän verkkokaupassaan! 







 

Tämä ihana vihervaunu ihastutti hyvällä suunnittelullaan. Kesää vasten en tällaista hanki, mutta jos minulla olisi pelkkä parveke kaupungissa, niin saattaisin ostaakin kesäksi. Näitä valmisti ja myi Luminum. Lisäksi myös pöytä- ja seinämalleja saatavilla ja valkoisenana tietenkin!


IDÄTTÄMINEN JA KASVATTAMINEN OSA 2/5

Tilasimme siemeniä ystäväni kanssa Korpikangas sekä Exotic Garden -verkkokaupoista. Alla olevat kuvat ovat Korpikangas -verkkokaupan sieministä idätettyjä. 

Nämä siemenet laitoin itämään 1. huhtikuuta. 

Alla oleva kuva on otettu kuusi päivää myöhemmin, 7. huhtikuuta. Ensimmäisenä kasvussa on kirinyt yksivuotiset kukkivat köynnökset. Pussissa luki - sekoitus yksivuotisia köynnöksiä. 




Alla oleva kuva on taas kolmen päivän päästä edellisestä kuvasta eli 10. huhtikuuta. Tuoksuherneet ja härkäpavut olivat kasvaneet huimasti vain kolmessa päivässä. 



Alla oleva kuva on taas seuraavan kolmen päivän päästä edellisestä kuvasta eli 13. huhtikuuta. Kaikki kasvit ja erityisesti kuvassa näkyvät härkäpavut ovat huiman korkeita. Kaikki ovat lähteneet kasvamaan erinomaisesti.



Olen säästänyt puolet siemenistä ja osan idätän myöhemmin tai sitten kasvatan ne suoraviljelynä. Tämä riippuu kuitenkin kesästä, millaiseksi se tässä nyt muodostuu. Nyt on huhtikuun 14. ja lumet olivat tänään vielä mökillä maassa ja polut olivat upottavaa lunta. Ei sinne vielä moneen viikkoon mitään laiteta maahan. Joten jos nämä kasvit parissa viikossa itää näin suuriksi, niin mikään kiire tässä ei vielä ole. 

Parvekkeellakin on pilvisenä päivänä vain noin 8 lämpöastetta ja se ei ole vielä tarpeeksi näille pikkuisille. 

perjantai 12. huhtikuuta 2013

IDÄTTÄMINEN JA KASVATTAMINEN OSA 1/5

Lähdetään siitä, että en ole koskaan aikaisemmin kasvattanut mitään. En mitään. Yleensä kasvitkin kuolee minun sittelyssä. Joten tässä projektissa ei nyt voi muuta kuin voittaa!

Ystäväni ja minä tilasimme kahdesta eri verkkokaupasta siemeniä. Korpikangas sekä Exotic Garden -verkkokaupasta. 

Kevään ja kesän aikana seuraan miten eri siemenet ja vielä miten eri tekniikoilla lähtevät kasvamaan.

Osa siemenistä aina esikasvatetaan ja osa heitetään suoraan maahan kevään koittaessa. Toki tällöin osa kasveista saattaa tulla vasta ensi vuonna esiin, mutta olen valmis testaamaan eri kasvien toiminnallisuutta. 

Ennen kasvien kasvatusta sekä idättämistä pitää olla aurinkoinen paikka kasveille sekä jokin alusta joka suojaa veden valumiselta. Meillä on huonosti mitään varastoja tällaiseen joten ensin piti hankkia lisätilaa ja kasvatus sekä idättämispöytä kaikille. 

Ikeasta löytyi taittopöytä sekä tarjottimet, joille ajattelin, että on sitten jälkikäyttöäkin mökillä. 
 
Tarjotin on Ikeasta: Omväxlande -tarjotin. 
Näitä oli sielä kahta väriä. Tämä turkoosi sekä musta. 
Nyt jälkeenpäin vasta luin kuvauksen tästä tarjottamista ja se oli aika hauska
varhaisteollisen muotoilun innoittaman tarjotin. Leima tarjottimessa kertoo, missä IKEA syntyi ja missä kaikki IKEA-tuotteet edelleen suunnitellaan sekä kehitetään. Tarjottimen hinta 7,99 euroa / kpl.
Kuva: IKEA.fi 



   Kasvatuspöytä löytyi myös Ikeasta. Edullinen ja tukeva metallinen. Nimeltään Härö ja hinta 19,99 euroa. Tälle löytyy varmasti hyvin jatkokäyttöä puutarhapöytänä. Lisäksi jalat sopivat hyvin ruohiholle, sillä niissä ei ole teräviä kulmia, jotka uppoavat ruohoon! 

Yllämainittuja tarjottimia tälle pöydälle mahtui juuri sopivasti kaksi. 

Ai niin. Pienet sinkkiset sangot sekä sinkkinen kastelukannu ovat Tiger Storesta. Ihan mun lempparikauppa nykyään! 

Ai niin ne kasvit - ensi postauksessa sitten! 
 Nyt mennään nukkumaan, sillä huomenna on puutarhamessut (Kevät messut) edessä Helsingin Messukeskuksessa. Mennen äidin kanssa ja lähtö on aikaisin!

Tässä esimakua seuraavasta postauksesta.

   
 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

PUUTARHURI PARIISISSA

Olin mieheni kanssa ensimmäistä kertaa
Pariisissa juhlistamassa syntymäpäiviäni helmikuussa. Pariisissa olin ensimmäistä kertaa ja olihan se inspiroiva kaupunki! Blogissani tullaankin näkemään kevään ja kesän aikana juttuja, joiden inspiraatio ja ideat ovat juuri tältä matkalta lähtöisin. 

Löysin Pariisista uuden sykkeen kevääseen, joten
alla minun vinkit Pariisin matkustavalle.


Ennen matkalle lähtöä tutustun uuteen matkakohteeseen
aina perusteellisesti netin kautta ja matkalle mukaan lataan
applikaatioita, jotka helpottavat matkaa.

Tälläkin kertaa iPhone puhelimeen tuli ladattua palkitun Spottedbylocals.com -matkailusivuston Pariisi applikaatio. 
Spottedbylocals -sivuston idea on paras mahdollinen: valitut bloggaajat, eli spottaajat kirjoittavat omista suosikkikohteistaan kaupungissa, jossa asuvat. Sivusto on ilmainen, mutta applikaatio maksaa muutaman euron. Hyvää applikaatiossa on se, että se ei käytä 3G -verkkoa kun kartta on käytössäsi ja kartta näyttää GPS:n avulla missä olet! Lisäksi kohteet ovat aina enemmän tai vähemmän päivitettyjä, kuin kolme vuotta sitten painetut matkaoppaat. Olen itse ollut kyseisen sivuston spottaaja Helsingissä usean vuoden ajan, mutta lopetin parin vuoden jälkeen kun tämä puutarha astui kuvioihin! Suosittelen siis!



 Pariisi on ihan hurjan suuri kaupunki ja kävely on parasta, mitä Pariisissa voi tehdä. 

Mielestäni kävelyn kannalta Pariisin yksi kaunein kävelyreitti oli aloittaa kävely Q St-Michel kadulta, ja jatkaa sitten suoraan Q de Montebello -katua aina Q St-Bernard -kadulle asti, jossa sijaitsee Institut du Monde Arabe, joka tarjosi muutaman hienon syyn käydä tutustumassa tuohon vähemmän tunnettuun kohteeseen. Kohteen löysin muuten juuri Spottedbylocals.com -sivustolta.

  Matkan varrella ohitimme Dotre Dame -kirkon. Matkan varrella oli kymmenittäin viehättäviä kojuja myyden juuri niin viehettävää Pariisilaista "taidetta" kuin kuvitella sattaa! Yllä olevessa kuvassa yksi tällainen koju ja kauniita vanhanaikaisia kukkapiirrustuksia. Lähes kaikki kojut olivat täynnä kauniita kukka- tai eläinaiheisia piirrustuksia. 
Kolme tällaista kukkapiirrustusta tarttui tietenkin minunkin mukaan ja kesällä ne tulevat mökin seinälle kehystettyinä. Piirrustusten hinta tippui yli kymmenen euroa, kun olimme kävelleet kadun päähän ja pois suurimmasta turistirysästä eli kirkon kohdalta. Meidän mökin seinätila on vain rajoitettu, joten se esti minua ostamasta näitä ihanuuksia enempää!


Syy oikeastaan miksi päädyimme kävelemään Q St-Michel ja Q de Montebello -katuja oli oikeastaan legendaarinen kirjakauppa nimeltä Shakespeare & Company. Olen kirjojen suuri ystävä ja mikäli kirjallisuus tai lukeminen kiinnostaa vähääkään ja olet matkalla Pariisiin niin suosittelen tätä kohdetta!

Mikäli et ole kirjojen ystävä, niin suosittelen paikkaa ihan fiiliksenkin takia. En hehkuta liikaa, mutta kirjakauppa on niin erikoinen paikka, ettei sisällä saaanut edes valokuvata. Vietimme kaupassa noin 2 tuntia, joka kertoo sen viehätyksestä jo sinäänsä!


 Kirjakaupan jälkeen ja ohitettuamme Notre Damen sekä suurimman osan viehättävistä kojuista päädyimme Rakkauden sillalle, eli Le Pont des Arts jonka kaiteisiin rakastavaiset lukitsevat lukon rakkauden merkiksi. Viikko sen jälkeen kun palasimme kotiin luin uutisista, että Pariisin kaupunki oli poistanut kaikki lukot sillan kaiteista. Syynä tähän oli se, että lukot painoivat niin paljon, että se oli vaaraksi sillalle. Silta oli kyllä vaikuttava näky kaikkine lukkoineen, joiden vieressä nuoret ja vanhat suutelivat sekä ikuistivat rakkautensa.


 Kävelyreittimme Pariisissa päätyi siis Institut du Monde Arabe -talolle (kuva yllä), jonka katolta oli huikat näkymät Dotre Dame -kirkolle, yli Seinen sekä Pariisin. Lisäksi sielä oli tietenkin useampi näyttely, talo itsessään oli arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen ja talon katolla oli suhteellisen hyvä ravintola.



Viimeisenä päivänä puutarhuri halusi tietenkin löytää Pariisista 
 jotain puutarhaan liittyvää. Koska oli helmikuu ja ilma oli hiukan viileähkö, niin Pariisin puutarhat eivät ihan olleet vielä suuressa loistossaan. Ennen matkaa olin kuitenkin onnistunut löytämään Riinan ihanan blogin, Olipa Kerran Pariisi ja sieltä kivan vinkin  Île de la Citén kukka- ja lintutorista. Kukkatori oli ollut samalla paikalla vuodesta 1808 asti. Tori oli Pariisilaiseen tapaan viehättävä, tunnelmallinen sekä pieni. 
Riinan ihanassa blogissa oli myös lukuisia muita loistavia vinkkejä Pariisiin matkustavalle. Vinkkejä kahviloista, ravintoloista ja ajankohtaisista taidenäyttelyistä, alueista, puistoista - eli ihan kaikesta mahdollisesta siis. 

Toki Pariisissa oli lukuisia muita ihania asioita, mutta minun Pariisi -bloggaus päättyy tähän.

Viimeisenä vinkkinä mainittakoon kuitenkin meidän hotelli Hôtel Recamier. Mielestäni tämän pienen Pariisilaisen hotellin hinta-laatusuhde sekä lokaatio olivat aivan täydellisiä meille. Pieni, tyylikäs design hotelli hyvällä alueella sekä kätevästi lähellä hauskaa ravintola-aluetta. Alueen ravintolat olivat jakautuneet lukuisille pikkukaduille ja taso oli hyvin vaihtelevaa. Joukossa helmiä, mutta myös muita joten valitse ravintolasi hyvin etukäteen. Tässä hauska video alueesta.